Yrittäjän arkea

Näissä töissä saa haastaa itsensä aina vaan uudelleen.  Työni on jatkuvaa oppimista ja itsensä kehittämistä. Monipuolinen asiakaskunta tuo vaihtelevaa rytmiä työjaksoihin. Kiitos heille siitä!  Työskentelen Vaajakosken Wanhalla  Naulatehtaalla.  Tämä paikka tarjoaa oivalliset puitteet ja verkostot yrittämiselle.  Arkeeni kuuluu mm. kuvankäsittelyä, grafiikan tekoa, tekstien siirtoa taitto-ohjelmaan tai  verkkoon.   Valmistuneet kirjat, lehdet, esitteet, opastaulut yms. markkinointiaineistot lähtevät sitten minulta eteenpäin painoille, lehtitaloille ja tulostuslaitoksille valmistettavaksi sovittuun tarkoitukseen sovitussa aikataulussa.

Yritys on perustettu  1993 Pieksämäellä.  Idea nimeen löytyi latinankielen sanakirjan sanasta  QRS-kuvaus.  Puhelinluettelo oli silloin tärkeä paikka etsiä yhteyshenkilöitä.  Kun paikallisesti ei ollut muita Q-kirjaimella alkavia toimijoita oli houkuttelevaa keksiä  Q-kirjaimella alkava yritysnimi.  Silloin ei ollut tietoa QR-koodista ja sen erilaisista käyttötarkoituksista.  Kauan firman nimi saikin olla ainoana Q:lla alkavana toimijana  Pieksämäellä.

Vuoden 2011 alusta alkaen olen toiminut Jyväskylässä.

Yrittäjätöiden rinnalla toimin  MPK:n ilmapuolustuspiirin kurssisihteerinä. Toimialueena on koko Suomi. Katso mpk.fi – ilmapuolustuspiiri.